Urheileminen haastaa ja kehittää henkisesti

Julkaistu 19.11.2017

Ville Finntriathlon Tahkon maalissa teräsmiehenä! Kuva: Bullseye Photography /Teemu Ojapalo Ville Finntriathlon Tahkon maalissa teräsmiehenä! Kuva: Bullseye Photography /Teemu Ojapalo

Jo pitkään on käyty keskustelua siitä, millaisia henkisiä ominaisuuksia ihminen voi itsessään kehittää urheilun avulla. Yleisen ymmärryksen mukaan urheilua harjoitetaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi tai virkistykseksi, mutta itse pidän kuitenkin henkisen puolen vankistumista urheilemisen vähintään yhtä tärkeänä antina.

Henkisellä epämukavuusalueella kehittyy jo ennen kilpailua

Tein viime kesänä ensimmäisen täysmatkani Finntriathlon Tahkolla. Kokemus vei minut henkiselle epämukavuusalueelle. Jälkeenpäin ajateltuna tuo kokemus kehitti minua kenties eniten ennen kilpailua, sillä tunteita oli käsiteltävä erityisesti ennen starttia. Minun oli vain keskityttävä asioihin, joihin voin itse vaikuttaa sekä luottaa siihen, että kaikki menee suunnitellusti.

Muistan, kun ajomatkalla Tahkolle soitin hermostuksissani luottoystävälleni, joka osaa sanoa oikeita asioita, kun jännitän. Ystäväni muistutti, että vaikka matka ei ole alkanut, olen jo pitkällä. Epämukavuusalueella operoiminen nimittäin pakottaa keskittymään olennaiseen. Treenit oli tehty ja tekniset valmistelutkin olivat jo pitkällä. Minä pystyin enää huolehtimaan siitä, etten tekisi liiallisella stressaamisella kisasta itselleni vaikeaa. Olinkin valtavan helpottunut, kun meidät laskettiin veteen ja itse kisa alkoi. Yksi vaikeimmista etapeista oli selvitetty – olin selättänyt epävarmuuteni ja päässyt starttiviivalle.

Ville painaa Finntriathlon Tahkon pyöräilyosuudella. Kuva: Bullseye Photography / Teemu Ojapalo
Ville painaa Finntriathlon Tahkon pyöräilyosuudella. Kuva: Bullseye Photography / Teemu Ojapalo

Tuo kokemus rohkaisi myös muussa elämässä heittäytymään haasteisiin, jotka lähtökohtaisesti hirvittävät. Urheileminen on meille monelle tapa itsensä haastamiseen, mutta itseään voi haastaa myös esimerkiksi työelämässä. Uskon, että itsensä haastaminen on helpompaa myös muussa elämässä, kun olet venyttänyt omia rajojasi urheilutantereilla ja operoinut henkisellä epämukavuusalueella.

Tunteiden hallintaa Kirvesniemien tapaan

Olen seurannut suurella mielenkiinnolla kirjallisuutta ja keskusteluja siitä, miten urheilu kehittää henkisiä ominaisuuksia. Mielestäni yksi hienoimmista teksteistä löytyi Harri Kirvesniemen uraa käsittelevästä kirjasta, Poika sinusta tulee hiihtäjä. Kirvesniemen sisko Anni kuvaa kirjassa sitä, miten urheilu kehittää henkisiä avuja. ”Kilpaurheilussa asetetaan tavoitteita, jotka urheilija pyrkii saavuttamaan. Myös muilla elämän aloilla on hyödyllistä oppia systemaattiseen toimintaan päämäärien tavoittamiseksi. Urheilu kasvattaa ihmistä toimimaan niin, että hän kykenee sysäämään tarpeettomat tekemiset tieltään. Urheilun avulla oppii näin itsehillintää, joka on missä tahansa elämän toimessa tärkeää. Näin urheilun vaikutus ihmiseen ei jää pelkästään fyysisen suorituskyvyn kasvattamiseksi. Yhtä tärkeitä kilpailuissa ja eritoten myöhemmässä elämässä ovat ne henkiset avut, joita urheilulla voidaan kehittää”.

Yhdyn täysin Anni Kirvesniemen näkemykseen siitä, ettei urheilun vaikutus jää vain fyysiseksi. Asia on kiehtova ja varmasti yksilöllinenkin. Millä tavalla sinä olet kehittynyt henkisesti urheilun myötä?

Kirjoittaja Ville Köngäs on innokas kestävyyskuntoilija. Hiihdosta ja triathlonista aikuisiällä innostunut Ville on tanssinopettaja, HipHop-tanssin EM-hopeamitalisti ja suomenmestari. Twitterissä miehen löytää tunnisteella @villekongas

Loppuun asti lukeneet palkitaan 10% alennuksella ostoskorissa koodilla “villek”. Koodi on voimassa 23.11. asti. 

Suosituimmat tuotteet: