Uimataidot iskuun – poimi vinkit!

Julkaistu 21.8.2017

Villen uintikuva Ville Köngäs antaa triathlontapahtumasta haaveilevalle vinkkejä uinnin kehittämiseen.

Useille aloitteleville triatlonisteille kolmesta lajista ensimmäinen, uinti, tuottaa etukäteen eniten päänvaivaa. Kuuluin itse tähän ryhmään, kunnes viime talvena tutustuin lajiin siinä määrin, että kuluvan kesän triathloneissa se on sujunut mukavasti ja kehitys on ollut ajassakin mitattuna hyvää.

Toivottavasti havaintoni ja vinkkini auttavat myös muita. Paras aika aloittaa uinnin haltuunotto on HUOMENNA!

  1. Tee uinnista rutiini
Vaihda maisemaa…

Minua kokeneemmat kertoivat, että uimaan oppii, kun käy tekniikkatunneilla ja viettää aikaa altaassa. Olin tunnistanut, että uimahalliin meneminen tuntui työläältä ajatukselta eikä se ei ollut minulle tuttua. Ratkaisu löytyi, kun päätin yhden viikon aikana herätä aikaisemmin ja mennä uimahallille ennen töitä. Toistin tätä viikon aikana neljä kertaa ja totesin, että kuvio toimii – tästä voisi tulla rutiini.

Etsi ja löydä itsellesi sopivin tapa luoda uimisesta rutiini. Oikeaa tai väärää rutiinia ei ole, kunhan löydät tiesi säännöllisesti altaaseen. Minulle sopii aamu-uinti. Saan koneen käyntiin. Uinti aamutuimaan on myös kevyempää kropalle kuin vaikkapa punttisalilla kolistelu.

  1. Ota valmennusta

Leipälajini on tanssi, joka on 20-vuotisen urani aikana opettanut paljon vartalonhallintaa ja rytmitajua. Ensimmäisiä kertoja uima-altaaseen hypätessä tuolla vartalonhallinnalla ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Osallistuin Finntriathlon-treeniryhmän ja Sebastian Dannbergin uintivalmennukseen, jossa

myös kuvattiin uintia pinnan alta. Olin varma, että liukuni on pitkä ja komea, että vartalonikin olisi suorassa, pää linjakkaasti selkärangan jatkeena. Vaan eipä ollut, ei sinnepäinkään.

Hanki siis valmennusta ja ulkopuolisia silmiä tarkkailemaan ja kehittämään uintitekniikkaasi. Vesi on elementti, joka haastaa uimarin monella tapaa, eikä karskejakaan tekniikkavirheitä tule välttämättä huomioitua itse.

  1. Vaihda maisemaa ja nauti
Villen vinkeillä paremmaksi uimariksi
…ja nauti!

Päätin itse ”investoida” uintiin viime talven aikana ja alkukesän avovesiuinnit olivatkin yhtä juhlaa. Uinti oli kevyempää, vaivattomampaa ja lisäksi märkäpuvun kelluttavuus toi ripauksen helppoutta uimiseen. Parasta avovesiuimisessa minun mielestäni on sen luonnonläheisyys. Suomi on tuhansine järvineen ja

muine vesistöineen kuin uimarin paratiisi. Voit uida yhtenä päivänä kirkkaassa kalliojärvessä ja seuraavana päivänä haastavammin merivedessä. Tästä vaihtelusta voi nauttia myös triathlonkilpailuissa, sillä esimerkiksi Vierumäellä järjestettävässä Finntiriathlonissa uidaan yhden kisan aikana kahdessa hyvin erityyppisessä järvessä.

Avovesiuinti on luontomatkailua parhaimmillaan ja vesiä riittää uitavaksi. Kun uinnista on tullut rutiini, voi sitä yhdistää kesäpäivänviettoon melkeinpä missä tahansa. Samalla saat erilaista näkökulmaa paikkakuntaan, missä päätät pulahtaa.

Kevyitä kilometrejä!

Kirjoittaja Ville Köngäs on innokas kestävyyskuntoilija. Hiihdosta ja triathlonista aikuisiällä innostunut Ville on tanssinopettaja, HipHop-tanssin EM-hopeamitalisti ja suomenmestari. Tuoreen teräsmiehen löytää Twitterissä tunnisteella @villekongas


Katso Premiumsport.fin elokuun triathlontarjoukset!

Suosituimmat tuotteet: