Paluu Vaarojen maratonille

Julkaistu 11.10.2017

Vaarojen Maraton Kolilla on suomalainen polkujuoksuklassikko. Vaarojen Maraton Kolilla on suomalainen polkujuoksuklassikko.

Ensimmäinen Vaarojen maraton järjestettiin Lieksan Kolilla vuonna 2006. Tuolloin osallistujia oli kymmenen. Tänä syksynä tapahtuman eri matkoille (13.5km, 43km, 86km ja 130km) osallistui yhteensä 954 juoksijaa ja maalin heistä saavutti 852. Kasvu on ollut huimaa ja kertoo polkujuoksun saavuttamasta suosiosta!

”Vaarojen Maraton pitäisi juosta syksyllä, kaikkein paskimpaan aikaan. Ja siitä tehtäisiin kerralla Suomen raskain reitti. Tuskin sinne kukaan edes tulisi, kun se olisi niin vaativa.”

Osallistuin Vaarojen maratonin 43 kilometrin matkalle toista kertaa. Vuosi sitten matka jäi ensimmäisessä huollossa kesken. Kisaviikolla podettu nuhakuume oli vienyt kropasta voimat. Raatobussissa kohti maalipaikkaa körötellessäni vannoin palaavani Kolille heti seuraavan tilaisuuden koittaessa. Kavereiden paljon “kehuma” Ryläys on nähtävä!

Valmiina koitokseen!
Valmiina koitokseen!

43 kilometrin kilpailun reitti noudattaa pitkälti Herajärven kierrosta. Reitin erikoisuus on sen puolivälissä, ennen Kiviniemen tilaa soutuveneellä tai vetolautalla ylitettävä Sikosalmi. Profiililtaan reitti on mäkinen. Alkumatkalla kivutaan Mäkrävaara ja loppumatkalla ylitetään Pikku-Koli, unohtamatta reisistä viimeisetkin voimanrippeet niistävää loppunousua Ukko-Kolille. Mäkrän ja Pikku-Kolin väliin mahtuu toki muitakin mäkiä poikineen koko reitin noususumman ollessa reilut 1600 metriä. Vaarojen maraton vaatii osallistujalta ennen kaikkea vahvoja jalkoja.

Syksy oli sateinen ja Kolin polut olivat tuttuun tapaan erittäin mutaiset ja liukkaat. Valitsin kengiksi nastalliset maastojuoksukengät. Pito mudassa, juurakossa ja pitkospuilla oli hyvä. Siinä mielessä onnistunut valinta! Alkumatkan avokalliolla tosin kävi vahinko: kaaduin ja liu’uin pyllymäkeä suoraan mutarapakkoon. Onni onnettomuudessa: suurin kolaus kävi itsetunnolle. Toista kertaa en päästänyt tarkkaavaisuuttani herpaantumaan. Äärimmäisen tekninen alusta ei salli uinahduksia.

Varusteet kuntoon

Kisa-aamu oli viileä ja pilvinen. Ennustettu vesisade oli onneksi väistynyt. Asuksi valitsin pitkähihaisen aluspaidan ja sen päälle Nonamen combat-paidan. Reppuun tungin vielä varmuuden vuoksi vedenpitävän kuoritakin. Housupuolella mentiin puolipitkillä trikoilla. Vaikka lämpötila lähdön koittaessa oli vain viitisen lämpöastetta, sai pitkähihaisen paidan riisua pois muutaman kilometrin juoksun jälkeen. Metsän siimeksessä tarkeni.

43 kilometriin laskin itselle kuluvan aikaa kuutisen tuntia, joten energiageelejä tulisin tarvitsemaan 12 kappaletta. 250 ml lötköpulloon meni kätevästi kahdeksan ja loput neljä sijoittelin juomarepun taskuihin. Luotin tuttuun ja turvalliseen Powerbariin. Vettä reissulla kului nelisen litraa. 1.5 litran juomarakko riitti reitin kahden huoltopisteen ansiosta oikein hyvin.

Miten meni niin kuin omasta mielestä

Löysin alkukiihdytyksen jälkeen paikkani jonossa ja matka eteni rattoisasti kohti Mäkrän huippua. Avokalliolla tumpuloinnin jälkeen sain juoksurytmistä uudelleen kiinni. Matkan edetessä lyöttäydyin yhteen kolmen muun juoksijan kanssa. Vauhti pysyi sopivan ripeänä ja fiilis virkeänä vesistön ylitykseen ja ensimmäiseen huoltoon saakka. Juomarakon täytön jälkeen joku taisi lisätä reppuuni kymmenen ylimääräistä kiloa. Ainakin siltä tuntui, sillä harppa ei enää huilannut alkumatkan malliin. Teknisesti vaativin pätkä, Ryläys, meni varovasti itseä telomatta. Toinen huoltopiste ei tullut hetkeäkään liian aikaisin vastaan. Juomarakon täyttö ja sitten matka jatkui viimeiselle kymmenen kilometrin etapille. Pikku-Kolin ylitys ja loppunousu puristi miehestä mehut. Reisien polte hellitti viimein maalissa ja juoksijan mielen valtasi ennen kaikkea tyytyväisyys itsensä voittamisesta. Viime vuoden pettymys oli pyyhitty kerralla pois.

-Jarno Maimonen

Suosituimmat tuotteet: